Kuva: Niilo Santaharju, Kankaanpään kaupunginmuseon kokoelmat

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Hyvinvointia museosta

Opetus- ja kulttuuriministeriössä on tehnyt toimenpideohjelman, joka julistaa kulttuurin hyvinvointivaikutuksia (ks. Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia - ehdotus toimenpideohjelmaksi).On tutkittu, että eniten hyvinvointivaikutusta on museossa käynnillä ja kuoroharrastuksella. Myös Turku 2011 -kulttuuripääkaupunkiohjelmassa on hyvinvointi nostettu esiin.

"Vanhuksia ei tulevaisuudessa makuuteta laitospaikoilla tai vanhainkodeissa. Suuntana on, että ikäihmiset saavat elää omissa kodeissaan, joihin kunnat tuottavat tukipalveluita." (http://www.sk24.fi/, 25.1.2011) Millaisia hyvinvointia edesauttavia palveluja museo voisi tuoda näiden yksin tai kaksin kotona asuvien vanhusten päivään?

torstai 7. huhtikuuta 2011

Kuukauden teema: Reima

Reima on ollut kenkäteollisuuden lisäksi tärkeä tekijä Kankaanpään teollisuudessa ja brändi, jonka suomalaiset lapsiperheet varmasti tuntevat. Reiman juuret ovat puolustusvoimille pukineita tuottaneessa Pallo-Paita Oy:ssä, joka siirrettiin Helsingistä Kankaanpäähän sodalta suojaan. Sodan päätyttyä syntyi Reima.
Museon nykyinen näyttely esittelee yhden vitriinin verran yhtiön tekemiä vaatteita. Vitriinissä on myös hauska pieni esine, joka kertoo Reiman enstexin mainostetusta kestävyydestä.

Kankaanpään kaupunginmuseon kokoelmissa on muutama rekillinen Reiman valmistamia vaatteita. Meillä on kuitenkin valitettavan vähän tietoja näistä vaatteista. Jos olet ollut töissä Reimalla tai käyttänyt Reiman valmistamia vaatteita, kuulemme mielellämme muistojasi. Olemme kiinnostuneita myös vastaanottamaan Reima-aiheisia kuvia ja vaatteita. Itse olisin kovasti kiinnostunut tietämään, millainen oli Pallo-Paidan valmistama Reima-paita, josta yhtiö sai nimensä.



Reiman takkeja museon kokoelmista. Millaisia Reiman vaatteita sinä olet käyttänyt?

Kiinnostava asia Reiman toiminnassa on myös äitiyspakkausten kokoaminen. Äitiyspakkaus on suomalaisten perheiden harvinainen etuoikeus, jota on jaettu vuodesta 1937. Kaikilla suomalaisilla on jonkinlainen kosketuspinta pakkauksen tavaroihin. Tampereen Museoiden kokoelmissa on useita äitiyspakkausten makuupusseja 1960-luvulta alkaen (ks. Siiri-tietokanta hakusanalla "makuupussi"). Minkä tehtaiden tuotteita pakkauksesta muistat? Koska Reima alkoi koota pakkausta?
Reimalaisia työssä.