Kuva: Niilo Santaharju, Kankaanpään kaupunginmuseon kokoelmat

tiistai 15. marraskuuta 2011

Kuukauden teema: Kun sähkövalot syttyivät Kankaanpäähän

Pohjoismaiden ensimmäinen sähkövalo syttyi Tampereen Finlaysonin kutomosalissa vuonna 1882. Vuosisadan vaihteessa sähkölaitokset olivat yleisiä suurissa kaupungeissa ja myös vauraimmilla alueilla maaseudulla. Kankaanpäässä Varmalan Osuusmeijeri teki höyrykoneen pyörittämällä generaattorilla sähköä omiin tarpeisiinsa ja naapuritaloihin.

Vatajankosken Sähkön ensimmäinen rakennus.

Vuonna 1926 perustettiin Kankaanpäässä Vatajankosken Sähkö. Alkuvuosina sähköliittymien määrä ja sähkön myynti kasvoivat hitaasti. Liittyjän piti ostaa osakkeita ja usein itse pystyttää liittymisjohdon pylväät. Myöhemmin tuli tavaksi periä tapauskohtaisesti harkittu maksu. 1930-luvulla liikemies Artturi Leppäselle myönnettiin 100 W virtaa mainosvaloihin 100 mk/vuosi ja kelloseppä E. Kangasniemelle kaksi 15 watin lamppua mainoskellon tauluun.

Katuvalot Keskuskadulla (v. 1972?). Taustalla Pohjankangas.

Kankaanpään kunnanvaltuuston 30-vuotista toimintaa juhlistettiin sytyttämällä asemalta kirkon luo ulottuvat kunnan ensimmäiset katuvalot vuonna 1949. Sähkön käyttö kasvoi pyykkikoneiden, sähköliesien ja koneellisen viljankuivauksen yleistymisen myötä. Sähkölämmitykseen alkoivat kuntalaiset siirtyä 1960-luvun loppupuolella.

Lähde: Vatajankosken Sähkön 75 v. historiikki (2001) osoitteesta http://www.vatajankoskensahko.fi

Oletko hurahtanut?

Radioita, mopoja, kahvikuppeja, ryyppylaseja, hajuvesiä, lasiesineitä, postileimoja, kiiltokuvia, kenkiä, koristetauluja, rahoja, kyniä, leluja...

Oletko joskus kerännyt jotain? Hurahdus kuvaa hyvin sitä intohimoa, joka keräilyyn usein liittyy.



Kankaanpään kaupunginmuseon Hurahdus-näyttelyssä on esillä 27 keräilijän kokoelmia, moottoripyöristä hajuvesipulloihin. Mukana on myös Liisa Juhantalon  Sydäntuvan moninaiset sydänaiheet, jotka muodostavat oman runsaan satumaailmansa. Keräilijöistä nuorin on 8-vuotias, vanhin 68-vuotias. Hurahdus -näyttely on esillä 9.4.2012 asti.