Kuva: Niilo Santaharju, Kankaanpään kaupunginmuseon kokoelmat

tiistai 16. huhtikuuta 2013

JULKISTA TAIDETTA

Vierailin eilen Pohjanlinnan koululla, joka on perusteellisen remontin jälkeen saatu jälleen käyttöön. Vuonna 1977 rakennetuista, ajan hengen mukaisista matalahkoista tiloista on uusien värien ja tilaratkaisujen myötä luotu nykyaikainen ja valoisa oppimisympäristö.

Käyntini aihe oli tarkastaa koululla olevien taideteosten kunto ja selviytyminen muuton rasitteista.  Samalla sain tilaisuuden tutustua Riitta Harjusen kalligrafisiin teoksiin eri puolilla koulua. Tekstejä ja kuviointeja on sijoitettu lasisiin väliseiniin ja ikkunoihin. Tekstit on räätälöity kukin omaan paikkaansa: ruokalassa toivotetaan hyvää ruokahalua, kielten luokan ikkunoista opitaan sananlaskuja eri kielillä jne. Teokset – Kankaanpään taidekoulun kalligrafian opetuksen tuloksena – antavat paikalle oman erityisen ja paikallisen leimansa.



Ilahduttavaa oli, että Riitta Harjusen työ saatiin sidottua rakennuskustannuksiin.  Aina taiteen sisällyttäminen hankkeisiin ei ole itsestään selvyys, vaikka ns. prosenttiperiaate julkisten rakennusten taidehankintoihin onkin luotu Suomeen jo v.1938. Järjestelmän määrätietoista toteutumista on jälleen valtakunnallisesti vauhditettu, ja se on kirjattu myös nykyiseen hallitusohjelmaan. Hankintojen osuus on kokonaisuudessa kustannuksena pieni, mutta viihtyvyyden ja rakennuksen identiteetin kannalta usein oleellisen merkittävä.

Tarkastuskäynti osoitti, että kaupungin taidekokoelman teokset olivat löytäneet lähes kaikki jo paikkansa. Moni näistä oli uusien seinäväritysten ja kalusteiden äärellä herännyt suorastaan uuteen eloon. Erityiset plussat ansaitsee Pohjanlinnan koulun rehtori, joka on nimennyt henkilökunnastaan taitavan vastuuhenkilön, jonka kontolla talossa olevat taideteokset ovat.

Reijo Paavilainen, Kompositio 1975, öljy

Marja Tarna, Punainen hame, 1986, akryyli